Rahoitus- ja vakuuttaminen

Rahoitus- ja vakuutusalan verkko-oppimisratkaisut
Meillä on vankka kokemus rahoitus- ja vakuutusaloille toteutetuista verkkokoulutuksista. Olemme viimeisen 16 vuoden aikana luoneet lukuisia alan koulutuksia eri aiheista.
Kokemus
Olemme toimineet suurten suomalaisten finanssikonsernien ja vakuutusalan toimijoiden yhteistyökumppanina sekä sisällöntuotannon parissa että teknologisten ratkaisujen tuottajana. Asiakkaihimme lukeutuu valtaosa Suomen suurimmista finanssi- ja vakuutusalan toimijoista.
Osaaminen
Tiimimme on luonut lukuisia eri aiheisiin liittyviä verkko-oppimisratkaisuja rahoitus- ja vakuutusalojen yrityksille. Näihin lukeutuu mm.  varallisuudenhoitoon, vakuutus- ja pankkitoimintaan, KYC-sääntelyyn, tietoturvaan sekä lukuisiin muihin aihealueisiin liittyvä verkkokurssien tuotanto. Lisäksi olemme tarjonneet koulutusten hallintaan ja seurantaan liittyviä palveluita alan yrityksille.
Ratkaisut
Rahoitus- ja vakuutusalalle suunnatut verkkokoulutuksemme syntyvät usein suunnittelemalla sisältöä yhdessä asiakkaan kanssa ja tuottamalla heille vaikuttavia verkkopedagogisia ratkaisuja. Palvelutarjoomamme kattaa kaiken verkkokoulutusten suunnittelusta ja toteutuksesta, niiden seurantaan, hallintaan ja ylläpitoon sekä mahdollisiin teknisiin integraatioihin.
Referenssit
Asiakkainamme verkko-oppimisen kentällä ovat toimineet mm. seuraavat rahoitus- ja vakuutusalan yritykset.
Yhteystiedot
Voit ottaa meihin yhteyttä oheisella lomakkeella, puhelimitse tai sähköpostilla.

Puhelinnumero:
+358 40 801 3635

Sähköpostiosoite:
info@context.fi

Kysy lisää verkko-oppimisesta

Kiitos viestistä! Palaamme asiaasi pikimmiten.
Oho! Jokin meni pieleen, ole yhteydessä info@context.fi
Yli 1 000 000 koulutettua henkilöä vuodesta 2006.

© 2023 Context Learning Finland Oy